-->

YonKa Phyto Detox - siloisemman ihon puolesta

Nov 30, 2016

Heippa, muruset! Olen ollut tämän viikon jotenkin erityisen hyvällä tuulella, liekö sitten johtuen viime viikonlopun ihanasta ohjelmasta ja tulevan lauantain tyttöjen pikkujouluista. Aurinkokin paistelee satunnaisesti, joten ei tässä voi muuta kuin hymyillä. Ja sitten siirapin ja vaahtokarkkien jälkeen itse asiaan, eli muhkuroihin. Tai oikeastaan yhteen ihanaan vartalohoitoon, jota kävin testaamassa viime viikolla siinä toivossa, että muhkurat hieman siliäisivät. Ja arvatkaa, nehän jopa silisivät!

Aloitetaan ihan alusta. Kävin siis testaamassa Sky Beauty Day Spa:ssa Hakaniemessä ranskalaisen kasviuutteiseen pohjaavan YonKa-sarjan Phyto Detox -hoidon. Kyseinen hoito on nesteitä ja kuona-aineita vartalosta poistava aromaattinen hoito, jossa hierotaan vartalo kauttaaltaan läpi aromaattisin voitein ja öljyin. Hoidossa keskitytään erityisesti niin sanottuihin ongelmakohtiin, eli reisiin ja alavartaloon, mutta myös vatsa, selkä ja kädet huomioidaan.




Itse hoito oli rentouttavin ikinä, ja samalla ensikosketukseni vartalohoitoihin noin yleensäkin. Hieronta tuntui taivaalliselta lämmitetyn hoitopöydän päällä maatessa ja vaikka vierastankin yleensä vahvoja tuoksuja, oli aromaattisten hoitotuotteiden tuoksumaailma niin harmoninen, etten pannut sitä lainkaan pahakseni. Hieronnan aikana mieleni harhaili siellä täällä, mutta kosmetologin kiedottua minut hieronnan jälkeen kosteisiin kasviuutekääreisiin ja pakattua mut ruumissäkkiä muistuttavaan lämpöpussiin muhimaan, otin ja nukahdin salamannopeasti. Tiedän, että joillekin pussukkan sulkeminen saattaa tuntua hieman heviltä, mutta itse nautin tästäkin hoidon osasta täysin rinnoin, minkä uniltani ehdin.

Ajattelin ennen hoitoon menoa sen olevan varmasti rentouttava ja ihana kokemus, mutten oikeasti uskaltanut uskoa sillä olevan sen ihmeellisempää tehoa. Kuvitelkaapa kuinka yllätyin, kun kurkkasin hoidon jälkeen peiliin ja näin siellä siloisen ja muhkurattoman ihon, joka oli kaiken lisäksi niin silkinpehmeä ja kosteutettu, että siinä jäi melkein vauvanpeppukin kakkoseksi! Hoito siis todella teki tehtävänsä, sillä hieronnalla tehostettujen hoitotuotteiden imeydyttyä iholle se näytti reippaasti normaalia sileämmältä ja kauniimmalta, pintaverenkierron saatua osakseen kunnon täräyksen. Myös nesteitä poistava vaikutus tuli selväksi, juostuani janoisena vessassa koko loppupäivän.





Tämä ihana hoito saakin minulta äärimmäisen lämpimän suosituksen, ja jos kokeilu kiinnostaa, sanoisin että hoito kannattaa ajoittaa vaikka juuri juhlia edeltävälle päivälle, jolloin silkoisesta ihosta ja nesteitä poistavasta vaikutuksesta ehtii nauttia täysin rinnoin. Hoidon tulos ei ole ikuinen, ja sitä voi hyvin ottaa sarjana, parhaan tuloksen aikaansaamiseksi. Myös kotihoitotuotteilla on vaikutuksensa hoidon tehoon, eli jos satsaa tähän ihanaan hoitoon, suosittelen ehdottomasti nappaamaan mukaan jonkun tuotteen kotiinkin.

Sain ilokseni hoidon tulosta tehostamaan kotiin muutaman YonKa:n vartalohoitotuotteen, joita olenkin jo ehtinyt läträämään ongelmakohtiini joka suihkun jälkeen. Hauskasti numeroidut Creme 55 ja 155, sekä Phyto 152 ja Galbol 190 ovat sarjan slimmaavia, kiinteyttäviä ja nesteitä poistavia tuotteita, joita olen levittänyt iholleni vaihdellen ja yhdistellen iltaisin, tehostaen tuotteiden imeytymistä aika reippain ja raisuin ottein hieromalla. Olen ottanut asiakseni murjoa reisieni ja takapuolen löystynyttä ja vanunutta ihoa (kyllä, sitä on reippaasti, painoinhan ennen yli 40 kg enemmän kuin nyt...) rasvojen levityksen aikana ja sen jälkeen, ja ihme ja kumma, olen huomannut eron ihon muhkuroissa jo nyt, ainoastaan reilun viikon jälkeen "kuurin" aloittamisesta. Ajattelin jatkaa puuhaa ainakin kuukauden putkeen, ja jos tulokset ovat oikeasti kunnon rapsan arvoisia, päivitän ne tänne teillekin aivan ehdottomasti. Luulen, että avain ihon tekstuurin parantamiseen on hyvien hoitotuotteiden lisäksi myös tuo reipas hieronta, joka muljuuttaa jämähtäneitä ja kuona-aineita pullollaan olevia rasvakertymiä fressimmiksi, sekä buustaa ihon pintaverenkiertoa vilkkaammaksi.


Kotihoitotuotteet.

 


Millaisia kokemuksia teillä on vartalohoidoista tai selluliitin hoidosta noin yleensäkin?

Hoito ja tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa. 

2 comments:

  1. Valkoinen tähdikkiNovember 30, 2016 at 5:15 PM

    Wow, kiitos vinkistä! Ootkohan lukenut mun ajatukseni, koska oon nyt miettinyt kovasti jonnekin tuon tyyppiseen vartalohoitoon menoa..? Täytyy nyt selvitellä oman kosmetologini tarjoamia erilaisia vartalohoitoja - antaisin erityisesti takareisilleni mielelläni hieman "kyytiä", heh. Oon vuosikaudet keskittynyt kasvohoitoihin ja karvanpoistoihin, mutta vartalohoidot ovat jääneet oman harrastuneisuuden varaan. Tuskin kotikonstein ihan tuollaisiin tuloksiin pääsee (tai ainakaan noin ihanan rentouttaviin tunnelmiin!). Ihanaa viikon jatkoaa ja lisää hyvää tuulta!

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa kyllä ihanalta hoidolta ja hemmottelulta :)
    t. Nelliina

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)