-->

Hattaraa

Mar 5, 2017

Mihin viikonloppu oikein hävisi? Vaikka ehdinkin tehokäyttää sen mitä parhaimmalla tavalla perheen kanssa vapaista nautiskellen, tuntuu aika silti juoksevan inauksen liian vauhdikkaasti näin sunnuntaisin. Seuraava viikko, josta on muuten tulossa tajuttoman kiireinen työn puolesta, hiipii jo mieleen, muttei anneta sen häiritä, vaan mennään vielä hetkeksi unenomaisiin tunnelmiin hömpän pariin!

Vuoden alussa lyötiin taas Tuijan ja Karkin kanssa hynttyyt yhteen ja kuvattiin neiti Pehkoselle uutta promokuvaa. Tämä tiimi on jo aikaa sitten todettu varsin tehokkaaksi ja toimivaksi, ja mikä tärkeintä, viihdymme toistemme seurassa tosi hyvin. Taas haluttiin jotain erilaista kuin ennen, jotain säväyttävää, ei sitä tuttua ja aina aurinkoista Tuijaa. Ja kas, neiti vetäisi kassistaan tämän suloisen pörrötakin, johon Karkki ihastui oitis. Se ei vaatinut alleen kuin herkän ja samalla särmän mustan pitsitopin ja pehmeän sotkuisen tukan. Aika upea kokonaisuus taas kerran, vaikka itse sanonkin. Tukka ja meikki on mun käsialaa ja kuvat Karkin.



Ajattelin muuten ihan varkain livauttaa tähän hömpän ja hattaran oheen jotain oikeaa asiaakin, olen nimittäin viime aikoina havainnut mitä enemmissä määrin tahtovani avautua täällä blogin puolella yhdestä sun toisesta asiasta - seikka joka hieman kummastuttaa, sillä ennen tykkäsin pitää fokuksen tiukasti kevyessä tauhkassa ja jupista mielipiteeni ilmoille läheisten kesken. Tiedä sitten mikä nyt yhtäkkiä on muuttunut...

Olen siis pohtinut paljon milloin milläkin nurkalla vellovaa keskustelua bloggaajista ja some-sensaatioista ja siitä niin kutsutusta kiiltokuvaelämästä, jota he kuulemma elävät. Insta tursuaa täydellisiä kuvia toinen toisensa jälkeen, asukuvat ovat virheettömiä otoksia suurinpiirtein Voguen sivuilta ja kropat ovat kuin Barbiella - paitsi nykyään tietysti pitää olla paljon Barbien peräsintä muhkeampi persikka siellä selän alla keikkumassa tai muuten et ole mitään! Ollaan "on fleek", tukka "mintissä" ja mitä näitä muita yrjöttäviä sanontoja nyt olikaan, aivoni lienevät ihan tarkoituksella unohtaneet niistä suurimman osan... Enikeis, tämän kaiken kaikkiä ilmeisesti suunnattomasti ärsyttävän höttösen vastapainoksi todella moni julkaisee omissa tuuteissaan (blogi, some, kolumni, artikkeli, you name it!) raadollisen tarkasti arkeaan kuvailevia tekstejä, jossa yleensä puolustellaan aluksi omaa kiiltokuvapintaa ja kerrotaan sitten hassuttelevaan sävyyn siitä, miten oikeasti arki on ihan kaikkea muuta kuin sitä kiiltokuvaa.



Ai miksi tämä sitten nyppii mua niin? No siksi, että en ymmärrä tarvetta koko touhulle. En pysty ymmärtämään sitä, etteikö jokainen edes pienellä järjen haituvalla varustettu kaveri tajua sitä, että jokainen meistä on ihminen ja arki on arkea. Instat, Pinterestit sun muut ovat juuri sitä pintaa, joiden kautta todella moni tahtoo tuoda esiin ne kirsikat kakun päällä, eikä niitä kolmatta päivää pyykkikorin vieressä eikä sen sisällä viruvia alkkareita. Ja sitten sitä päivittelyn määrää, kun taas yksi on "paljastanut" olevansa aivan tavan tallaaja (en muuten pidä tuostakaan termistä, haha...), kommenteissa ylistetään paljastuksen tehnyttä ja kiitetään häntä siitä rehellisyydestä. Kääk, ovatko ihmiset ihan todella niin ulalla nykyään? Vai aiheuttaako kiiltokuva-SoMe yksinkertaisesti niin suuria riittämättömyyden tunteita, että tällainen on tarpeen?

Olen lukenut blogeja suurinpiirtein 2008 vuodesta asti ja perustin tuolloin myös ensimmäisen oman blogini, jonka jälkeen taisin pitää vielä kahta muutakin blogia ennen HOME AT LAST:n perustamista. Olen jotenkin aina ymmärtänyt sen näissä medioissa näkyvän höttösen olevan vain pintaraapaisu ja SoMe:n olevan haavemaailma, jota ei kannata ottaa liian tosissaan, ettei se imaise liikaa mukaansa tai ala nakertamaan sisältä käsin. Aina on joku minua fiksumpi, filmaattisempi, kauniimpi ja menestyneempi, joten miksi edes vertaisin itseäni muihin? Lähinnä käytän sitä fiilistä, joka nousee pintaan jonkun täydellisen misun Insta-kuvan katselusta motivaationa tavoitellessani jotain sellaista, mitä mulla ei vielä ole, ja minkä tahtoisin. Sitäpaitsi, olen kai sen verran jo sinut itseni kanssa, etten millään jaksa vertailla itseäni yli kymmenen vuotta mua nuorempiin tyttölapsiin. Mä olen mä, enkä vaihtaisi itseäni tai elämääni kenenkään muun elämään koko maapallolla vaikka voisin. Turha on kurotella viereisiin pöytiin, koska sen myötä saattaa mennä oman loosin makoisa ateria ja loistoseura täysin ohi, jos hiffasitte vertauksen.

Taisin kadottaa postauksen punaisen langan ajatusvirran sekaan, mutta kai se pointti oli lähinnä se, että 1. Rakasta itseäsi ja keskity oman elämäsi elämiseen. 2. Käytä somea kohtuudella ja harkiten, ja jos se alkaa rassata ja aiheuttaa negatiivisia ajatuksia, pidä reipas tauko tai etsi kehittävämpää tekemistä. 3. Jos muiden elämä tuntuu omaa mielekkäämmältä, ota hetki aikaa ja listaa ainakin viisi asiaa, joista olet ollut tänään kiitollinen. Surkeimmissakin päivissä on tuon verran kiitettävää, kun paneutuu asiaan! 4. Jos huomaat olevasi muille kateellinen, käännä kateus motivaatioksi ja mieti mikä saa sen aikaan. Kaikkia asioita ei voi muuttaa, mutta esimerkiksi uraan ja koulutukseen liittyviin asioihin voi vaikuttaa suurestikin. Käytä tunnetta voimavarana ja ala etsimään polkuja, joita pitkin kulkemalla pääset nopeimmin omaan määränpäähäsi. 5. Elä enemmän hetkessä. Ole läsnä läheisillesi ja talleta päivän varrella hyviä hetkiä "plussapankkiin". Jos alkaa hatuttaa, tee nosto plussapankista ja keskity ketutuksen sijaan siihen.

Puuh, johan helpotti, nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää niitä bloggaajia, jotka tuuttaavat jatkuvasti kaikki syvimmätkin salaisuutensa lukijoidensa tutkiskeltaviksi... Sitä päivää saatte kuitenkin mun kohdalla odottaa hamaan kuuhun asti, mutta saatan jatkossakin päästää sensuurin lävitse satunnaisen purkauksen, jos joku asia oikein hiertää itseäni.

Super viikkoa teillekin, tiedän siitä tulevan aikamoisen, joten en millään uskalla luvata näyttäväni nenänpäätäni täällä ennen ensi viikonloppua. P.S. Muistithan ihanan arvonnan Instan puolella?

Mielipiteitä purkauksesta, anyone?

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

6 comments:

  1. Upeat kuvat!

    Kyllä ne on ulalla, lisäksi nykyään vielä todella kärkkäästi kommentoijat arvostelevat bloggaajien elämää tietämättä siitä oikeasti yhtään mitään, juurikin luulleen sitä pintaa ainoaksi elämäksi, mitä ihmiset viettävät. Itsestä on tuntunut, että somesta on tullut viimeisen vuoden aikana aiempaa negatiivisempi paikka, jossa ihmiset purkavat omaa pahaa oloaan muihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti. :) Hassua, mun blogiin ei ole lähes koskaan tullut negakommentteja. En tiedä mistä se johtuu, mutta niitä on tosiaan ollut aivan muutama koko tämän vajaan viiden vuoden aikana, hyvä niin. :D Totta, negaa syljetään kyllä huoleti ilman mitään filttereitä, niin nihkeää. :(

      Delete
  2. Mitä omia, aika nykyään jatkuvia anonyymien kommentteja olen saanut, niin kyllä vaan voi osa ihmisistää tosiaan luulla, että se kuorrute on koko meidän elämä. Itse en ole enää edes nuori tahi vetävän näköinen, mutta ilmeisesti kaikki se hyvä murto-osa mitä elämässäni tapahtuu, niin se ärsyttää joitakin. Aika vähissä määrin tosin, mutta siltikin ja jotkut haluavat tuomita elämässäni ihan kaiken. On syytetty hyväosaiseksi tai sitten tuhluriksi, koska olen tilannut 6 huulipunaa Italiasta ja vielä halpoja sellaisia ja ilmeisesti on sitten pelko, että lapset jäävät punien vuoksi jostain osattomaksi. Aika pelottavaakin, että nainen ei saisi itseään hemmotella.

    Punaisena lankana, ehkä me sometyypit ymmärretään, että somessa näkyy vain murto-osa, mutta ehkei se kaikille lukijoille hahmotu, kun eivät elä meidän elämää, eikä heillä ole blogeja. Kovin kapeaa ajattelua toki, mutta voi pojat omaan blogiin tulleiden kommenttien valossa voin kertoa, näitäkin on. On myös niitä, jotka ovat sanoneet, etten saa tuntea alakuloa, koska olen niin hyväosainen ja moni haluasi vaihtaa paikkaa kanssani. Itse koen, oma elämä, omat surut ja ilot ja en koskaan haluaisi vaihtaa toisen ihmisen kanssa paikkaa, en edes silloin kun on oltu pohjalla, koska ne surullisetkin tunteet olivat omiani ja kuuluivat minulle. Mutta tuo lause on kuitenkin sellainen vain pinnan näkevä, ajatellaan, ettemme me koe tuskaa ja emme ole nähneet tämän elämän surullisimpiakin sävyjä.

    Muiskuja ihanuus <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jännä miten negakommentit tuntuvat jakautuvan tosi eri lailla eri bloggaajien kesken, just Jonnalle laitoin etten ole lähes koskaan saanut mitään kuraa niskaani blogin kautta. Tosi tylsää, että sulla on päinvastoin! :( Ai kauheeta, oikein kuusi! Tsot tsot... :P Mä tilasin sillon reilu vuosi sitten sen 25 ja Jenkeistä, ai kauheeta, lapset ei ehkä saaneet sen vuoksi ruokaa. :D

      Helppo sanoa että toisesta sisään ja toisesta ulos, mutta voin kuvitella et jotkut kommentit menevät ihon alle, jos ne on niin tarkoitettu. :( Mutta onneksi suurin osa ymmärtää ja sit meille "kollegoille" voi avautua, hehe. Muiscu! <3

      Delete
  3. Valkoinen tähdikkiMarch 8, 2017 at 1:35 PM

    Heh, eipä ollut sulle tyypillisimmästä päästä tämä postaus, muttei se välttämättä ole huono asia. Pieni räväkkyys on välillä paikallaan, sanon minä. ;) Monilta lukijoilta saattaa unohtua blogeja seuraillessaan, että "blogimaailma" ja todellisuus (varsinkin arkitodellisuus) voivat olla toistensa kanssa tekemisissä varsin vähän. Mun mielestäni tässäkin suhteessa kaivattaisiin monen kohdalla "parempaa" medialukutaitoa. Palautteena sinulle haluan kuitenkin sanoa: Vaikka haluat pitää yksityisasiasi blogin ulkopuolella, blogistasi välittyy (ainakin mulle) aito tuntuma. Oikein hyvää viikon jatkoa! Ja hyvää naistenpäivää tässä samalla!

    P.S. Olipa ihanan herkät kuvat tässä ohessa - Tuija on kyllä kaunis!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahahaa, pistinpä oikein tuulemaan! :'D Niin omituista, että nykyään ei tajuta tätä some-hommaa ollenkaan. Ja myöskään muuta mediaa, ei kaikki ole totta mikä lehtien sivuilla näkyy, ja naiskuva on lähes sataprossaisesti käsiteltyä ja siloiteltua. Siks kannattaa aina muistaa, että itseään ei kande muihin ihan hirveästi ainakaan vertailla, tai ainakaan lehtien kuviin. :D

      Onpas kiva kuulla, että homma tuntuu aidolta, vaikken täällä päiväkirjaani pidäkään. Luulenpas sen mutulla johtuvan siitä, että mun tyyli kirjoittaa on tietynlainen, ei ehkä niin kauhean maalaileva ja utuinen. ;) Pysyy realismi matkassa mukana, lol... Kivaa viikkaria! :)

      Delete

Kiitos kommentistasi! :)