-->

Pixi Book of Beauty -poskipunat ja arvonta

Mar 4, 2017

Heippa kamut, viikonloppubloggaaja täällä taas moi! Olin eilen illalla viettämässä mitä ihaninta ja rentouttavinta iltaa mammani luona ja juttelimme rakkaalla naisporukalla kaikesta maan ja taivaan välillä. Juttu sivusi myös mun blogihommia, ja totesin itse kotimatkalla taksissa puoliltaöin kaipaavani eniten tällä hetkellä blogiin asukuvia. Päivätyössä asuja riittäisi kuvattavaksi asti viidesti viikossa, mutta kuvaajaa ei. Viikonloput ollaan puolestaan menty sen verran rennolla otteella, etten ole viitsinyt kuormittaa miestä asian kanssa hetkeen.

Jos iltaisin tai viikonloppuisin ei ole sovittuja menoja, pyrin pitämään vahvan fokuksen kirpuissa, koska he tuntuvat hieman reagoivan siihen, että tilanne on hiljattain muuttunut uuden työni takia. Öisin heräillään painajaisiin ja sylissä kiehnätään tiuhaan. Parhaaksi olen kokenut joskus saamani hienon neuvon, joka kehottaa kotiin tullessa huomioimaan pikkuisia keskeytyksettä puolisen tuntia, jonka aikana vaihdetaan päivän kuulumiset, haliskellaan ja hellitellään. Tässä ajassa lapset ja mikseivät aikuisetkin saavat tankattua itseensä sen verran hyvää energiaa pitkän päivän jälkeen, että koti- sekä iltapuuhiin on sen jälkeen huomattavasti mukavampi ryhtyä. Olen myös tietoisesti välttänyt miettimästä liikaa omaa aikaani ja sen vähyyttä, helpommalla pääsee kun katsoo asioita positiiviselta kantilta. Viime viikkoon kuului muun muassa ihana H&M:n Studio-malliston pressi, jota varten raahasin töihin läppärin kaveriksi myös painavan kameran, vain huomatakseni että siitä oli akku lopussa - perus. Sainpahan sitten nauttia pressin annista kerrankin ilman kameraa kaulassa roikkuen, ja otinkin siitä kaiken irti ja mussutin suupielet sotkussa tarjolla olleita ihania raakaleivonnaisia, samalla kun tutustuin malliston antiin ja esillä olleisiin meikkeihin. Muun muassa niitä on tulossa blogiin esittelyyn pian, jahka saan näytteet käsiini ja muodostan niitä jonkinlaisen mielipiteen.



Kuva: eleven.fi



Tästä päästäänkin sujuvasti päivän aiheeseen, eli meikkeihin, joita on lähes satanut näytteiden muodossa viime aikoina. Siksi olenkin ajatellut kokoavani niistä pienen uutuuskoosteen blogin puolelle esittelyyn. Tulossa siis tärppejä kivoista uutuuksista ja vielä suht edullisilta sarjoilta suurimmaksi osaksi, joten luulen teidänkin innostuvan jutusta!

Blogin painopiste on siirtynyt duunin myötä selvästi enemmän kauneuteen, mistä blogi aikoinaan alkunsa saikin. Aluksi se hieman harmitti mua, sillä muoti on kuitenkin edelleen hömppä-intohimoni numero yksi, mutta koska kauneus tulee hyvänä kakkosena, on surkuttelu ihan turhaa. Näillä mennään eikä meinata, ja kukaties tilanne muuttuu jo piankin.

Mutta, nyt asiaan! Sain eleven.fi:stä testiin ihanan Pixi:n Book of Beauty -poskipunapaletin, ja koska omistan ennestään saman brändin kulmakarva- ja highlightpaletit, osasin odottaa kovaa laatua. Brändin paletit ovat kautta linjan todella laadukkaita, ja noin kuuden euron nappihinta ei päätä huimaa. Paletit ovat myös hurjan käteviä kantaa mukana vaikka lomalle, etenkin jos pitää vaihtelusta kuten minä. Kulmapaletti on ollut mun luottotuote työpakissa siitä asti kun sen sain, sillä siitä löytyy kätevästi kaikki mahdolliset kylmät sekä lämpimät sävyt, joita asiakasta meikatessa saattaa tarvita.


Poskipunapaletin kuusi sävyä kattavat helposti lähes kaikki ihonsävyt ja sopivat monelle. Ruusuisesta pinkistä persikan kautta murretumpiin sävyihin, tässä paletissa on kaikki mitä perusmeikkaaja tarvitsee. Keskimmäiset sävyt ovat hieman muita shimmerisempiä, mutteivat liikaa, ja kaikkien nappien lopputulos iholla on mukavan pehmeä ja jopa aavistuksen kermaisen oloinen. Todella moni sävyistä tuplaa hienosti myös luomilla ja mikseivät vaaleimmat myös korostysväreinäkin hädän hetkellä, kunnon monitoimipaletista siis kyse! Lämmin suositukseni paletille, joka päätynee itselläni osaksi työpakkia, koska omat varastoni suorastaan tursuavat poskipunia - taidan pitää niistä aika paljon... Koska aivot tuntuvat nykyään vuotavan enemmän kuin normaalisti, unohdin tyystin palettia käpälöidessäni ottaa swatcheista kuvat. Siksi nappasin tuon yllä näkyvän kuvan Elevenin omilta sivuilta, joissa palettien sävyt näkyvät paremmin.

Arvonta järkätään tällä kertaa Instagramin puolella, lue lisää tästä! Jos kiinnostuit Pixin tai ihan jonkun muun brändin tuotteista, saat koodilla HOMEATLAST ensi viikon ajan 11 % alennusta koko eleven.fi:n valikoimasta. Ihanaa viikkaria teille kaikille, kuullaan lisää huomenna.

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.

No comments:

Post a Comment

Kiitos kommentistasi! :)