-->

Asiaa kehonkuvasta - Peppupajan perintöä

Jun 28, 2017

Tässä postauksessa kerroin teille lähteväni mukaan personal trainer Maikki Marjaniemen vetämään kymmenen viikon Peppupaja-nettivalmennukseen, josta olin ennen sen aloittamista todella innoissani. Nyt valmennusta on takana jo komeat seitsemän ja rapiat viikkoa, ja mulle tuli akuutti tarve pohtia kaikkea matkan varrella mieleeni noussutta.

Päällimmäisenä olen ollut kiitollinen siitä, että Maikin äärimmäisen positiivisen asenteen innoittamana olen itsekin pohtinut todella syvästi omaa kehonkuvaani ja sitä, millaisessa "kuoressa" mun on paras olla. Valmennuksen ihaninta antia on ollut se, että vaikken tällä hetkellä koe olevanikaan niissä ihan omimmissa mitoissani, pidän silti itsestäni tällaisenäkin, ja suurinta osaa itsestäni jopa rakastan!

En kuitenkaan täysin allekirjoita sitä koko ajan suositummaksi muuttuvan body positive -aatteen sanomaa, että jokaista muhkuraansa, selluliittikertymää tai röllykkäänsä tulisi suorastaan rakastaa ja vaalia. Ei musta todellakaan ole upeeta ja mahtavaa se, että vuosia kerrytetyn ja sittemmin laihdutetun kymmenien kilojen ylipainon vuoksi alakroppani iho on aika jyrätyn näköinen sekä oloinen paikoitellen. En rakasta karun näköisiä kinttujani tai löttösiä pehvani alla. Viime kesän leikkauksesta jäi muistoksi alavatsaa halkova lähes puolimetrinen arpi, joka sinällään ei haittaa mua ollenkaan, mutta sen toisessa päässä on pieni muhkura, joka ei kuulu lemppareihini. Kaiken tämän lisäksi olen saanut riemukseni jo entisestään kirjaviin ja taikinaisiin reisiini sinertävän kartan katkenneita verisuonia viimeisen vuoden aikana... Voitte myös kuvitella kuinka terhakat tissini ovat kahden raskauden jäljiltä, etenkin kun ne ovat aina olleet hieman raskaampaa ja tuhdimpaa sorttia, jep.

Ellos



Kaikista näistä virheistä huolimatta rakastan kroppaani, vaikken rakastakaan näitä virheitäni. En myöskään pohdi epäkohtiani yötä myöten, mutta toki myönnän toivovani lämpimänä kesäpäivänä hieman siloisempia kinttuja bikinijumalilta, heh. Mikään näistä kauneusvirheistä ei kuitenkaan estä mua menemästä rannalle ihmisten keskelle niukasti pukeutuneena, koska ihan oikeasti, mitä helvetin väliä sillä oikeastaan on mitä mieltä joku tuntematon ihminen on mun kropasta? Ei tasan yhtään mitään. Se riittää, että mä olen siihen tarpeeksi tyytyväinen! Virheitään ei tarvitse rakastaa, mutta ne kannattaa hyväksyä, jotta voi keskittää energiansa tärkeämpiin asioihin.

Jos mulle tarjottaisiin kropanvaihtopilleriä, en nielaisisi sitä, sillä tätä kroppaa on kiittäminen siitä raudanlujasta tahdosta, jolla sain karistettua harteiltani kymmenien kilojen ylipainotaakan ja tuotua maailmaan yhden 4,1 kiloisen tyttölapsen ja toisen 4,4 kiloisen neidin vain vajaa puolitoista vuotta ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Tämä kroppa on painosta riippumatta ollut aina vahva ja kerää lihasta itseensä nopeasti salilla. Olen ylpeä kropastani, vaikka se ei olekaan täydellinen.

Vaikken vaihtaisikaan kroppaani toiseen, se ei estä mua kokeilemasta kaiken sortin kommervenkkejä ja kosmeettisia keksintöjä, joilla esimerkiksi ihon kuntoon voi vaikuttaa. Mun maailmassa nämä kaksi asiaa eivät poissulje toisiaan, vaikka mediassa nämä asiat usein asetellaan vastakkain. Ollaan joko täysin sinut jokaisen senttinsä kanssa, uhkuen sinnikkäästi ylpeyttä kaikista virheistään (ehkä hieman valheellisesti joskus?) tai sitten aivan murheen alhossa kaihoisina lehtien kiiltokuvanaisten siloisia kinkkuja kadehtien. Ainiin hei, kai te kuitenkin jo tiesitte että nuo silosääret ja kinkut käyvät läpi aika rajun kuvankäsittelyn ennen lehden painamista, hihi? Me näemme mediassa lähestulkoon vain sitä kadehdittavan siloiteltua pintaa, jollaisen luovat ammattimeikkaajat ja kuvankäsittelijät. Toki lehtiin valikoituu se parin prosentin joukko meistä naisista joiden ulkoisilla avuilla vieteltäisiin sokeatkin, mutta hekään eivät ole täydellisiä. Välillä on virkistävää muistuttaa itseään siitä, ettei kuulu tuohon joukkoon, vaan jos itseään on aivan pakko vertailla muihin naisiin, kannattaa varmasti valita hieman tavallisempi verrokkijoukko, eikä suinkaan itseään yli kymmenen vuotta nuorempia mallineitosia tai sometähtiä.

Myönnän myös, että vaikka 80 % Peppupaja-matkasta onkin mennyt niin sanotusti suunnitelmien mukaan, on loput 20 % ollut taistelua vanhojen demonien kanssa. Liiallinen herkuttelu on edelleen suurin kompastuskiveni, mutta pyrin olemaan itselleni reilu ja muistamaan sen, että yli kymmenen vuotta jyllännyttä ongelmaa ei nitistetä hetkessä, vaan se vaatii talttuakseen jatkuvaa tasapainon opettelua, jota jatkan varmasti loppuelämäni ajan. Maikin valmennus korostaa myös ihanasti sitä, että elämä ei voi olla ainaista "ruodussa" olemista; ajan kirjoon mahtuu rinnakkain todella terveellinen elämäntapa, joka ei silti sulje pois elämästä nauttimista, herkuttelua ja juhlia. Maikki saarnaa fiksusti kohtuudesta, itsensä hyväksymisestä kulloisessakin olomuodossa ja ennen kaikkea tasapainosta, josta syntyy todellinen hyvä olo.


Only Play


Peppupajan aikana olen myös toivottanut tervetulleeksi elämääni taas pitkästä aikaa säännöllisestä urheilusta syntyvän ilon, jolle monikaan muu asia ei vedä vertoja. Leikkausta ennen ja sen jälkeen urkkarajoitteiden kanssa elettyä aikaa osaan nyt kuitenkin jo arvostaa, sillä se opetti mulle kärsivällisyyttä. Salilta saan itselleni sellaista energiaa, jolla paahdetaan surkeimpienkin päivien läpi, ja joka saa mut joka treenikerran jälkeen tuntemaan rakkautta omaa kroppaani kohtaan. Veri vetää edelleen vanhan rakkauden, savaten pariin, mutta tässä kohtaa lukkoon lyödyt treeniajat ovat sula mahdottomuus, joten olen kiitollinen siitä, että himasali on linnuntietä vain puolen kilsan päässä, ja mikä parasta, sieltäkin löytyy nyrkkeilysäkki, jota kuritan ilokseni melkein joka treenin päälle kevyenä jäähdyttelynä.

Ja vaikka laihduttamien tuntuu nykyään olevan jo lähes kirosana, sanon silti rehellisesti tuntevani oloni huikeasti paremmaksi nykyolomuotoani jonkin verran tiiviimmässä paketissa. Sitä kohden siis kompastelen jatkossakin, muutama askel eteenpäin, ja välillä varmaankin yksi taaksepäin. En anna tahdin kuitenkaan kärsiä satunnaisista stipluista, ne ovat sitä elämää, josta niin paljon puhutaan. Ja muistutan itseäni silloin tällöin siitä, että vaikka ihanneolomuoto ei tällä hetkellä olekaan todellisuutta, olen silti pystynyt pitämään poissa ne kolmekymmentä ylimääräistä kiloa, joita raahasin pahoin mielin mukanani niin monta vuotta. Saavutus se on sekin.

Huh, aika lailla mulla olikin asiaa! Kyllä se on varmaan niin, että ihminen on sen verran turhamainen luontokappale, että ulkonäkö pyörii mielessä vähintään joka toisella meistä säännöllisesti. Kunhan se ei valtaa liikaa alaa ajatuksista, on se itselleni täysin ok. Ja hei, annan teille vielä Peppupajan päätyttyä heinäkuun puolivälin jälkeen loppuraportin ja kerron viimeiset fiilikseni valmennuksesta. Sana on vapaa kommenttien puolella, kuulisin tosi mielelläni ajatuksianne omaan kehonkuvaanne liittyen!

Lämmin suositus myös Maikin vetämille nettivalmennuksille, lisää tietoa tulevista jutuista ja mainiosta kesähaasteesta löydät täältä. Kuvitin postauksen ihanilla uusilla treenivermeillä, jotka ovat peräisin Ellokselta ja Only:lta. Kamppeita yhdistää ennen kaikkea mukavuus, pöksyillä pääsee kyykkäämään kiristämättä ja paitojen pehmoinen materiaali tuntuu mukavalta hikistäkin ihoa vasten. Lämmin halaus siis Bestsellerille ja Marsaanalle, kauniit treenivaatteet motivoivat entistäkin parempiin suorituksiin, sekä Maikille suurkiitos siitä, että saan olla mukana valmennuksessa.

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa.


Kuvien vaatteet saatu blogin kautta. 

2 comments:

  1. Valkoinen tähdikkiJune 29, 2017 at 12:13 AM

    Tykkäisin tästä postauksesta kahdesti, jos tuplatykkäys-nappula olisi olemassa!

    ReplyDelete
  2. Ihana, rehellinen postaus kauniilta naiselta! Kroppasi on todellakin huikean jaksava, ja ansaitsee rakkautta. : ) Minä huomaan puolestani, että oma kroppani ei palaudu niin nopeaan kuin nuorempana, mutta silti jaksaa vielä hyvin, kiitos säännöllisen treenin.

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi! :)