-->

Melonnan iloa

Aug 9, 2017

Tiedättehän sellaiset ihanat kesäillat, jolloin aurinko paistaa matalalta, tuuli on tyyntynyt ja meri kimmeltää valossa rauhallisena? Sellaisina iltoina ainakin minä kaipaan merelle. Onneksi saaressa on pääsy moottoriveneelle, jolla kyyti on kaikkea muuta kuin rauhallista - juuri mun makuun sopivaa siis. Mutta koska uusia juttuja on aina kiva kokeilla, astelimme miehen kanssa kiinnostuneina Helsingin Melontakeskuksen järjestämälle Tutustu melontaan -kurssille heinäkuussa. Mä olen melonut viimeksi teininä, eli jokunen vuosi tässä on ehtinyt välissä vierähtää...





Mahdollisuus kokeilla jotain uutta tarjoutui tällä kertaa Let's Deal:n kautta, sivuston, joka kokoaa yhteen kätevästi suuren määrän diilejä eri alojen palveluntarjoajilta. Niitä on äärimmäisen helppo selata omien kategorioidensa alta, ja mä kiinnostuinkin heti kesäaikaan tietty tuosta Urheilu & Vapaa-aika -osastosta, kun taas talvella olisi varmaankin suunnannut ensin katsastamaan Kauneus & Terveys -osion tarjonnan. Alennukset ovat monessa paikassa todella tuntuvia, ja etenkin uuden harrastuksen kanssa tällainen alennushintaan testaaminen tuntuu musta hyvältä idealta, sillä sitten ei tarvitse kärvistellä koko kautta ja surra hassattuja rajojaan, jos tutustumisaikana jo selviääkin, että laji ei tunnu omalta lainkaan.

Kurssi puolestaan järjestettiin Helsingin Melontakeskuksessa Töölön kupeessa, mistä pääsee helposti tutkailemaan lähiympäristön saaria meloen tai vaikka SUPpaillen. Kurssi oli intensiivinen opastus melonnan alkeista, jotka käydään kattavasti ja turvallisuus tarkasti huomioiden läpi osaavan henkilökunnan toimesta.





Sitten itse kurssin antiin! Ihastuimme miehen kanssa molemmat lajiin palavasti ja suunnitelmissa onkin lähteä vielä tänä kesänä kahdestaan melomaan joko täällä pk-seudulla tai sitten landemaisemissa. Perustekniikan oppi mielestäni suht helposti, ja oli kiva meloa erilaisilla kajakeilla kurssin aikana, koska jokaisesta kajakista oppi aina jotain uutta tekniikkamielessä. Ilmat suosivat meitä suurimman osan ajasta, ja yhden illan pikkusade ei onneksi latistanut menoa laisinkaan. Melonta on ihanan rauhoittavaa ajanvietettä, sillä se eroaa veneilystä niin selkeästi siinä, miten lähellä vedenpintaa kajakissa istutaan. Käytännössä kajakissa istutaan melkein vedenpinnan rajassa, joten kosketus veteen on väistämätön. Vauhtia jokainen säätelee itse ja ihaninta melomisessa on se, että ajatukset ajalehtivat etenkin tyynellä kelillä aivan johonkin muualle. Aallokossa ja tuulisella säällä meloessa homma on tietysti hieman kimurantimpaa, mutta kajakkia oppii hallitsemaan nopeasti, ja kurssilla käydään toki läpi myös pelastautuminen, mahdollisten vaaratilanteiden varalta.


Suosittelenkin jokaiselle melomaan hinkuvalle lämpimästi tällaisen peruskurssin läpikäymistä ennen vesille lähtöä, sillä vaikka melonta on ihana ja suht harmiton harrastus, tulisi hätätilanteessa tietää tarkasti miten toimia. Kokemattomien ja toki kokemustakin omaavien melojien tulisi myös huomioida melomiseen sopivat paikat, jotka onkin asian helpottamiseksi merkattu Helsingin Melontakeskuksen välinevuokraamon seinään. Myös veneväylien läheisyydessä pitää olla silmä kovana ja huomioida tarkasti muu vesiliikenne.

Kuinka moni teistä on kokeillut melontaa? Tykkäsittekö?

Postaus toteutettu yhteistyössä Let's Deal -sivuston kanssa.

Seuraa blogiani BloglovinissaFacebookissa ja Instagramissa. 

No comments:

Post a Comment

Kiitos kommentistasi! :)